Valokuvaus

Rakastan valokuvausta! Olen jo pienestä pitäen kuvannut paljon. Eniten kameran eteen on osunut hevosia, eläimiä ja luontoa, mutta olen myös päässyt kuvaamaan lapsia sekä ikuistamaan häitä ja hautajaisia.

Aloitin kuvausharrastuksen yli 20 vuotta sitten vanhalla filmijärjestelmäkameralla. Ensimmäisen digijärkkärini hankin noin parikymppisenä ja sillä kuvasin paljon. Muutama vuosi sitten uusin kamerani ja päätin, että vielä joku päivä kuvaan taas muidenkin iloksi.

Kuvaan mielelläni hevosia sekä ihmisiä  hevosten kanssa. Voit tulla kuvattavaksi meille meidän hevosen kanssa tai voin tulla kuvaamaan sinua ja hevostasi luoksesi. Kuuntelen myös mielelläni toiveita ja haaveita kuvan suhteen ja parhaani mukaan lähden niitä kanssasi myös toteuttamaan.

Teen kuvaustöitä vielä toistaiseksi edulliseen ”harjoitteluhintaan” 70€/h. Ylivieskan ulkopuolelle lähtiessä veloitan lisäksi matkakuluja.

Ota yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse mikäli tahdot kuvauttaa itsesi tai esim lapsesi hevosen kanssa! Suunnitellaan ja toteutetaan jotain hienoa ja kaunista!