
Me ja meidän tapa olla
Hevosen elämää
Olemme ihastuneet islanninhevosiin ja erikoistuneet pelkästään niihin jo reilun 10 vuoden ajan. Islanninhevosella on hauska, utelias ja ystävällinen luonne. Se on pieneen kokoon tiivistetty tehopakkaus ja bonuksena siltä löytyy vielä yksi tai kaksi vaihdetta enemmän moniin muihin hevosiin verrattuna (töltti,passi).
Meillä hevoset saavat elää mahdollisimman lajityypillistä elämää. Tähän kuuluu yhtenä tärkeimmistä lajitoverien seura. Hevosemme elävät laumoissa jolloin voivat toteuttaa lajille tyypillistä käyttäytymistä. Lisäksi pihattoasuminen jolloin hevonen voi itse valita viettääkö aikaansa sisällä säänsuojassa vai ulkona.
Islanninhevonen on sitkeä, säänkestävä ja alkuperäisrotuna hyvin alkukantainen. Se viihtyy lähes kelissä kuin kelissä ulkona ja kasvattaa talveksi todella muhkean talvikarvan eikä näin palele kovinkaan herkästi. Hevosillamme om säännöstelty ruokinta useita kertoja päivässä sekä kohtuullinen työmäärä asiakastunneilla vapaapäivineen.
Hevosen koulutuksessa käytämme paljon positiivista vahvistetta jonka olemme todenneet hyvin toimivaksi ja hevosystävälliseksi.

Hevosemme
Työtoverini, ystäväni

Krapi frá Kanastöðum
Syntynyt 2009, ruuna. Kaunis, herkkä ja luotettava ratsu monen tasoisille ratsastajille.

Vorpertla frá Fagraholti
Syntynyt 2009, tamma. Super herkkä, maastojen vetohevonen, kentällä vain kokeneille sopiva.

Solfari frá Halmeniemi
Syntynyt 2013, ruuna. Kevyt ja herkkä tölttikone. Sopii perusratsastustaitoisille. Maastoon vain kokeneille.

Alma
Syntynyt 2013, tamma. Shetlanninponi, tallin maskotti. Ei ratsastuskäytössä.

Strákur frá Paunolanmäki
Syntynyt 2013, ruuna. Täydellinen maastoratsu, pienessä koossa uskomattoman paljon. Puoliksi yksityisomistuksessa.

Hagrid frá Hogwarts
Syntynyt 2004, ruuna. Puoliksi eläkkeellä, satunnaisesti kokeneilla ratsastajilla kenttätunneilla. Vahva ja vauhdikas.

Perla frá Miðey
Syntynyt 2009, tamma. Luotettava ja tasainen maastoratsu, helppo töltti.

Gimsteinn frá Kaunismäki
Syntynyt 2007, ruuna. Rehti ja reipas työmyyrä. Kentällä sopii parhaiten kokeneimmille ratsastajille.

Kakkulanmäen Fanny
Syntynyt 2013, tamma. Shetlanninponi, lasten ratsu, toimii myös kärryponina.

Gneisti frá Miklaus
Syntynyt 2008, ruuna. Rauhallinen jättiläinen. Isojen liikkeiden puolesta ei aivan ensikertalaisten ratsu. Yksityisomistuksessa.
Elämäntapana hevoset
Kuka minä olen
Kohta jo lähes 30 vuotta hevosharrastusta taustalla eikä loppua näy. Elämäntavaksi tätä kutsuvat ja se on kyllä totta. Nälkäkin kasvaa syödessä ja vanhemmiten on herännyt vain entistä suurempi halu oppia hevosista lisää. Turhan paljon kantapäänkautta asioita oppineena tahdon tarjota muille mahdollisuuden hieman helpompaan ja hevosystävällisempään harrastukseen. Nautin itse eniten rauhallisista maastoretkistä tutkimattomilla metsäpoluilla, askellajiratsastuksesta sekä sopivan herkistä islanninhevosista. Olen myös jostain syystä pidemmän aikaa tuntenut suurta vetoa ns. projektihevosia kohtaan. Uuden opettaminen on palkitsevaa niin hevosille kuin ihmisillekin. Vähäisellä yrittäjän vapaa-ajalla valokuvaan, ratsastan tai pakkaan matkalaukun ja suuntaan lapin hiljaisuuteen luonnon ääreen.
Olen työkseni tehnyt siivoojan hommia yhteensä 15 vuotta kunnes kesäkuussa 2021 irtisanouduin 10v työsuhteesta ja ryhdyin täysipäiväiseksi talliyrittäjäksi vuosien joopas-eipäs pähkäilyn tuloksena. Elämme täällä vain tämän yhden kerran, joten eletään se niinkuin itsestä parhaalta tuntuu.
Koulutuksiani, töitäni:
Matkailupalveluiden tuottaja/vaellusratsastusopas 2005.
Siivoojan työt 2005-2021.
Elk Weter hevoshierojan kurssit 2010-2011.
Töissä islannissa hevostilalla 2018.
Green Care perusteet 2019.
Hevosen kouluttamisen tutkinnon osa 2021-2022 (Kpedu Kaustinen).
Coaching with Connection istuntaopettaja 2022.
Mirjami ”Mimmi” Nahkala
